Tanaan se iski ensimmaisen kerran. Kulttuurishokki. Eilen viela hassunhauskalta tuntunut tapa on tanaan arsyttavan epakaytannollinen kayttaytymismalli. Koko jutun laukaisi pieni, suomalaisten syksyyn luonnollisesti kuuluva asia, flunssa. Yhtakkia olen yliherkka kaikelle oudolle, uudelle. Pelkaan, etta joku viela huomaa takakirean tunnelmani. Yritan paasta nopeasti toista kotiin heittaytyakseni teemukin ja SUOMALAISEN naistenlehden kanssa sohvalle. Olen suomalainen ja suomalaisuus on niin ihanaa!!
Naistenlehti on kaksi vuotta vanha, sisustusvinkit ovat siis jo poissa muodista, mutta en anna sen hairita. Selaan lehtea, sisustuksen lisaksi pukeutumisvihjeita, meikkimainoksia, humanistien ajatuksia ihmisen hyvyydesta ja kaikkivoipaisuudesta, kuuminta muotia.. Tuijotan kasissani lepaavan lehden sivuja kokien suunnatonta muukalaisuutta. Mita tama on, kenelle tama lehti on tehty ja mita varten? Yksikaan asia ei kohtaa nykyista todellisuuttani. Varikkaiden sivujen esittelemat yltakyllaiset kodit, viimeista piirtoa myoden viimeistellyt naiset, tarinat elamassaan mainetta saavuttaneiden ihmisten voittoisista ajatuksista ja ajanviettotavoista. Jossakin mieleni taka-alalla seikkailee kaukainen muisto siita, etta viela hetki sitten naiden sivujen anti taytti minunkin elamani. Nyt en ole tuossa maailmassa, mutten ole tassakaan. Varisen hammentyneena kahden maailman rajalla kuulumatta kumpaankaan.
Laitan lehden pois. Se ei poistanut kulttuurishokkiani, vaan teki yhden lisaa. Mietin millaista on elaa ulkomaalaisena Suomessa. Millaista on olla suomalainen, vaikka kaikkien silmissa on muukalainen. Vaikka viettaisin koko loppu elamani Ugandassa, eivat paikalliset koskaan ajattelisi minun olevan ugandalainen. Olisin aina muzungu, valkoinen rikas amerikkalainen.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti