Mutamajasta missikisoihin

Musunkus in Kampala!

Meillä on meneillään vaihtelun vuoksi osittainen sähkökatkos. Täydellisiä sähkökatkoksia on ollut pitkin viikkoa, mutta ne ovat kestäneet vain hetken. Ukkosta on ilmassa. Lähes joka päivä on pienempi tai isompi myrsky. Onko täällä siis syksyistä? Kylmää, harmaata ja märkää? Ei suinkaan! Lämpötila on päivittäin lähellä kolmeakymmentä, rusketus syvenee ja hikeä pukkaa. Sateen jäljet kuivuvat hetkessä.

Tänään kävimme punttisalilla (meillä on siis myös vapaa-aikaa). Matkat punttisalille ja –salilta olivat aikamoinen ympäristökatsaus lähiseutuun. Mutta aloitetaan kuitenkin siitä salista. Kolmella eurolla (10 000 shillinkiä) pääsimme upouudelle pikkusalille, jossa oli henkilökuntaa jokaisella nurkalla ja yhdet ainoat asiakkaat eli me. Madonnan tahdissa puntti nousi mukavasti, kun lihakset olivat jo valmiiksi lämpimät (täällä ei paljon kiristele) ja salin traineri vahti toisella silmällä meitä (ja toisella nukkui). Urheilusta tulee nälkä, joten suuntasimme viereiseen supermarkettiin, jossa soi kantrimusa niin kovalla, ettei pullatiskin hoitaja meinannut saada tilauksistamme selkoa. Maitokylmäallasta (maito on pussissa) hoitaneet NELJÄ poikaa heiluivat musiikin tahdissa, samoin kuin kassaneidit ja tavaroiden pussituksesta huolehtiva nuori mies. Tunnelma oli aavistuksen epätodellinen, aivan kuin jossain 60-luvun musikaalissa… Missä se piilokamera oli!?

Sitten siitä jännittävämmästä osuudesta eli kävelymatkasta, joka kesti tunnin suuntaansa… Suojateitä ja kävelyteitä ei ole, joten kuljimme autotien roskaista reunaa, niin kuin muutkin. Matkan aikana meille tarjottiin varmastikin parikymmentä kertaa kyytiä taksilla, boda-bodalla tai matatulla. Ilma oli täynnä kerosiinin, dieselin ja bensan katkua sekä roskien poltosta nousevia hajuja. Ohittaessamme ostoskioskeja hajuihin lisättiin savustettua kalaa, eläviä kanoja häkissä odottamassa ostajaa ja roikkumassa oleva verinen lihakimpale. Silmät täyttyivät pölystä, mutta ne oli silti syytä yrittää pitää auki, koska tiessä on kuoppia joka puolella ja auto tai moottoripyörä voi hurahtaa kohdalle melkein mistä suunnasta tahansa. Kadun varrella leikkineet lapset lopettivat leikkinsä meidät nähdessään ja huusivat nauraen ”musunku, musunku” (tarkoittaa valkoista). Rohkeimmat juoksivat tervehtimään kädestä pitäen: ”How are you?” Ja mehän olimme joka kerta ihan ”fine” kaikesta pölystä ja hiestä huolimatta. Häkissä olleiden kanojen lisäksi näimme siivistä kannetun kanan ja vapaana keskellä tietä kulkevan kanan kymmenen tipunsa kanssa. Puolitoistametriä korkeat haikarat lentelivät päämme yli syömään roskia tien toiselta puolelta yhdessä irtokoiran kanssa. Vapaana kulkeva vuohi ja myöhemmin myös kili kuuluivat näkemiimme eläinmaailman ihmeisiin.

Kulttuurikokemuksia mahtuu myös työaikaan. Etsimme maalin sekoittajaa, joka sopisi porakoneeseen. Kävimme läpi kymmenkunta erilaista rauta- ja maalikauppaa löytämättä sitä, mitä etsimme (ihan ensimmäisessä paikassa se olisi ollut, mutta tuossa paikassa on ennenkin huijattu hinnassa ja samaa yritettiin jälleen). Lähimpänä keskustaa sijainneessa suuressa rautakaupassa meille tarjottiin ensimmäiseksi pikku limsapullot (lämmintä kokista pillillä pullosta). Sitten meidät vietiin kiertokävelylle takahuoneeseen, varastoon ja seuraavaan kerrokseen, jossa oli kymmenessä huoneessa tavaraa paketissa. Paloletkuja, salaojaputkia, poranteriä, haravoita… Yritimme limsapullot kädessä näyttää kovin kiinnostuneilta. Lopuksi kiittelimme palvelusta, emmekä ostaneet mitään, koska sitä, mitä etsimme, ei ollut. Eli terveiset vaan nimeltä mainitsemattomille sukulaisille, jotka työskentelevät rautakaupassa, missä on limsat!?

Tällä viikolla olemme keitelleet banaanipuunkuorta hiilikeittimellä.

Soseutimmepäivän ajan keitetyn kuoren ja teimme siitä ensimmäiset paperikokeilut. Paperista tulee sitkeää ja hauskan ruskean väristä. Keitoksemme ovat saaneet paljon huomiota, jopa puutarhurimme tuli varta vasten kurkkaamaan kattilaan. Tutustuimme paikalliseen yritykseen, jossa valmistetaan kierrätyspaperia ja saimme joitakin arvokkaita vihjeitä omaan projektiimme. Näillä näkymin valmistamme paperia yhdessä kaikkien Caring Hands:n 60 naisen kanssa. Naiset alkavat laatia muistokirjoja lapsilleen ja kirjoista pitäisi tehdä kauniit ja uniikit, joten itse tehty paperi puoltaa paikkansa samoin kuin paperihelmikoristelu.

Viikon surullisin hetki oli, kun isä toi immuunipuutoksesta kärsivän koululaispoikansa boda-bodalla ja kantaen Caring Hands:n toimiston eteen. Hiv-positiivisen yksinhuoltaja isän ainut poika oli niin heikossa kunnossa, että pystyi hädin tuskin hengittämään. Silmän valkuaiset olivat muuttuneet kirkkaan keltaisiksi ja koko pojan heikko olemus oli kangistunut. Ennen kaikkea poika oli peloissaan, kyyneleet valuivat hänen maatessaan siinä kovalla alustalla ja naisten ympäröidessä hänet. Poika järjestettiin sairaalaan, jossa todettiin hänen hemoglobiininsa olevan 43. Verensiirrolla hemoglobiini saatiin nousemaan seuraavana päivänä 52:een. Naiset ympäröivät pojan rukouksilla ennen sairaalaan lähtöä ja niin teemme kaikki täällä edelleen.

Koruja ja kasintehtya paperia

Mita olemmakaan kahdessa viikossa tehneet taalla? Ensimmaisen viikon tyoskentelimme paperihelmien parissa. "Helmientekijanaiset" tulevat toihin aamu kahdeksaan, joten yritamme pysya heidan aikataulussaan. Aloitimme uusien korumallien suunnittelusta ja protojen valmistamisesta. Ei muuta kuin kasa helmia lautaselle, siimaa ja karsivallisyytta mukaan. Ne helmet kun eivat syntyneetkaan niin nopsaa, kuin kuvittelin. Ahkeria ja taitavia naisia nama oikeat helmentekijat. Saimme kuitenkin Milkan kanssa valmistettua protoja mm. korvakoruista, rannerenkaista seka sormuksista. Parasta oli tyoskentely yhdessa naisten kanssa. Puolin ja toisin kavimme ihastelemassa syntyneita tuotoksia. Osat naisista tyoskenteli lattialla mattojensa



paalla seka poytien ymparilla katoksessa ja osat (mun lempparipaikka) pihalla palmujen tai muiden puiden katveessa. Tyoymparisto on taalla inspiroiva. Toita tehdessa aikataulut todellakin unohtuvat ja hetkessa kello lahestyy jo viitta, mika tarkoittaa tyopaivan paattymista. Olen unohtanut taalla ollessani kellon ja viikonpaivat, mika tuntuu hassulta.

Talla viikolla aloitimme uuden projektin, kasintehdyn paperin valmistamisen. Talla hetkella Happosten autokatos toimii paperitehtaana. Kierratysteema jatkuu myos paperin valmistuksessa. Toimistosta saimme paperisilppua ja ulkoa sadevetta, josta teimme paperimassan...tai siis Paul teki sen meille porakoneella. (Milkalle kylla hyvasta yrityksesta ja rohkeudesta tarttua porakoneeseen pisteet :) Paikallinen puuseppa teki meille tilaustyona hienot seulat ja kaupungista hankimme muoviamparit. Teimme erilaisia paperiliemia astioihin, joihin sekoitimme mm. kuivattuja lehtia, kukkia, banaanipuunkuorta, heinia. Syntyneet paperit kannoimme kankaan paalla aurinkoon, missa ne kuivivat hetkessa. Valmiita paperikasoja kertyikin niputtain loppuviikosta. Mun yhdeksi lempparipaperiksi tuli bantskupuunkuoripaperi, silla paperinpinta on elava, rouhea ja koliulotteinen. Tehdas toimi hyvin ja tehokkaasti.. ehka vahan liiankin silla valilla oli itsekin
kuin kavelevapaperi. Paperimossoa loytyi nimittain hiuksista ja vaatteista. Mutta hyva niin.. syntyneista papereista on seuraavaksi hyva lahtea ideoimaan ja valmistamaan tuotteita. Niita tehdessa vierahtaa ensi viikko nopeasti.

-Sanna.

T.I.A.

Arvaatko, mita tuo tarkoittaa? Se selvinnee, kun luet eteenpain. Jos alkuperainen suunnitelma olisi pitanyt paikkansa olisimme nyt ostamassa lisaa lakkaa paperihelmiin ja korulukkoja. Taman jalkeen olisimme menneet kangaskauppaan ja punttisalille. Mutta nyt istumme sisalla. Kaupunkiin ei ole menemista, jos haluaa sailyttaa henkikultansa. Taistelua on kayty kohta kolme paivaa, asein, palavin renkain ja kivin. Jonkinlainen valtataistelu, josta emme paljon ymmarra. Kuka on hyvis, kuka pahis? Kuka tietaa. Mutta kaikki taistelualueelle osuvat ovat vaarassa eli maarays kuuluu: pysykaa kotona. Jostakin tosin tuli viesti, etta kaupungille voi menna. Viesti osoittautui valheeksi. Kotona siis askarrellaan uusia tuotteita itse valmistamastamme paperista ja helmista.

Eilen saimme kuulla helmia tekevien naisten tarinoita. Kyyneleet valuivat. Koskettavinta oli heidan kiitollisuutensa. Kiitos elamamme ensimmaisista patjoista, kodista, jossa on katto, siita, etta veitte minut sairaalaan, kun olin kipea, kiitos, etta olette minulle perhe. Kiitos teille jokaiselle, joka on myynyt ja ostanut naiden naisten valmistamia koruja. Apu on tullut perille, se on ihan todellista.

Ukkonen jyrisee. Sadekausi on meneillaan, mutta joka paiva olemme paistatelleet helteessa. Sade tulee kertarysayksena ja menee saman tien. Alkuviikosta olimme jaada myrskyn paiskaamien oksien alle seistessamme sairaalan pihalla tapaamassa erasta hyvin pienta poikaa. Tuo poika on 15-vuotias, mutta 7-vuotiaan kokoinen. Han aloitti juuri koulun. Han on kaveleva ihme, hiv-positiivinen poika, joka oli kuolemassa sairaalassa huonon hoidon takia. Suomalaiset taalla loysivat hanet, ruokkivat ja rakastivat, ja poika vahvistui. Tama kirkassilmainen nuori herra halasi meidat taysin vieraat valkoiset naiset moneen kertaan, kun annoimme hanelle Suomesta lahetettyja vaatteita.

Samalla reissulla poliisi meinasi vieda automme. Kuskimme ajoi poliisin mielesta pain punaisia (jota on kylla tassa kaaottisessa liikenteessa taysin mahdoton todistaa). Poliisi pidatteli meita mita ilmeisemmin rahan (lue: lahjusten) toivossa. Han keksi ihan itse uusia lakipykalia ja oli vahvasti sita mielta, etta auto jaa nyt tahan. Lopulta asia selvisi puhumalla ja paasimme jatkamaan matkaa puolen tunnin viivytyksen jalkeen. This Is Africa!

P.S. Kertoilkaahan ystavat, mita teille kuuluu! Kylla taalla ystavia tulee ikava, vaikka koko ajan sattuu ja tapahtuu. Tosiystavia ei korvaa mikaan :).

Keskiviikko Kampalassa

Toisessa kuvassa on meita kasvien keraamisessa auttanut tytto, joka puhuu huikean hyvaa englantia ja tuntee kaikki kasvit. Heinasirkan han poimi meidan iloksi!! Toisessa kuvassa on vastapainen kukkula, jota katselemme joka paiva. Siella talot ovat ihan oikeita savimajoja.

Karibuni!! Eli tervetuloa! Valkoinen talo kukkulan laella on meidän majapaikkamme. Näköalat ovat upeat. Tilaa on jokaiselle ja suihku toimii hyvin (toisin kuin odotin). Ylellisyys päättyy portin toiselle puolelle. Tällainen tämä maa on, elintasokuilu näkyy kaikessa. Köyhä ja rikas kävelevät samaa katua. Mutta parhaimmillaan käsikädessä, kuten täällä Caring Hands:ssä saamme päivittäin kokea. Naiset, joiden kanssa teemme työtä, ottavat meidät aamuisin halaten vastaan. Nauramme yhdessä, hämmestelemme avoimesti erilaisuuttamme, ponnistelemme yhteisen päämäärän eteen ja illalla halaamme jälleen ennen kotimatkaa. Monet naisista elävät hyvin alkeellisissa olosuhteissa yksinhuoltajina suurelle lapsilaumalle. Suuri osa heistä on hiv-positiivisia. Elämä on taistelua jokapäiväisen leivän eteen ja silti kaikki jaksavat hymyillä, olla ystävällisiä, huomioida toisia.. Täällä ei koskaan tarvitse olla yksin. Aina on ympärillä ihmisiä, joiden kanssa jakaa tämä hetki. Huominen tulee aikanaan. Tuoko se mukanaan sateen vai paisteen, sitä ei kukaan mieti tänään.

Olemme tarttuneet työhön kaikella luovalla voimallamme. Uusia korumalleja on syntynyt, paperinvalmistusvälineet ovat hankinnassa, suunnitteilla on tuotteita papyruksesta ja norsun.... jätöksistä! Kaikki ideat eivät suinkaan ole meidän, vaan ovat olleet täällä muhimassa ja odottamassa aikaa, jolloin joku innokas ja osaava tarttuu mahdollisuuksiin. Eilen kävimme Kampalan käsityötorilla tutkimassa, mitä kaikkea täällä valmistetaan. Taitoa ja työvoimaa löytyy yllin kyllin.

Tänä aamuna tähtäsimme Kampalan keskustaan aamukahdeksan jumalanpalvelukseen, Watoto -seurakuntaan, joka on kuuluisa lapsikuorostaan. Kuoron uutta esitystä lähdemme katsomaan tunnin kuluttua. Koko yön kuuntelimmekin jo naapurustosta kantautuvaa kuorolaulua. Lähikirkossa oli koko yön kestävä jumalanpalvelus. Edellisenä yönä samanlainen oli jossain toisessa kirkossa tässä lähellä. Sitä edellisenä jossakin lähibaarissa oli koko yön musabileet. Päivällä tehdään työt, yöllä muu..? Kukko laulaa aamuviidestä aamuseitsemään ja roskien poltosta nousevan savun haju tunkeutuu ikkunoista sisään kaikkina vuorokauden aikoina. Mutta juuri tuota Afrikkaan kuuluvaa tuoksua olin kaivannut. Tänään on satanut ensimmäisen kerran päivällä. Sähkötkin oli poikki useamman tunnin. Rauhallinen sunnuntai sisätiloissa siis.

Here we are!!! Siis ollahan perillä.

Ollaan asetuttu Kampalaan asumaan. Lämmintä on sopivasti. Kesävaatteet kuluu käytössä. Afrikan tuoksut on jännittäviä, mulle kaukaa tuttuja, Sannalle uusia. Työhön on tutustuttu tänään. Eli artenomien työharjoittelut ovat käynnistyneet! Ensimmäinen kotikäynti takana, korusuunnitelmat vauhdissa. Uusia suunnitelmia uusistasta materiaaleista pohdittiin myös. Kaupungin olemme nähneet vain pimeällä autosta, lentokentältä tullessa. Paikalliset ja suomalaiset työkaverit ovat mukavaa porukkaa, rento tunnelma.
Milka

Tosiaan kaikki täällä on minulle uutta. Jännittävää, innostavaa, mielenkiintoista... ensimmäinen kokonainen päivä takana ja monta mielenkiintoista päivää edessä. Suoritan ensimmäistä Tekstiilimuotoilun opiskeluihini liittyvää työharjoitteluani täällä Caring Hands:ssä, upeiden ihmisten ja paperikorujen valtakunnassa. Suunnitelmat meidän kolmen kuukauden harjoittelujaksolle alkavat jo hahmottua vähitellen. Matka jatkuu....
Sanna