T.I.A.

Arvaatko, mita tuo tarkoittaa? Se selvinnee, kun luet eteenpain. Jos alkuperainen suunnitelma olisi pitanyt paikkansa olisimme nyt ostamassa lisaa lakkaa paperihelmiin ja korulukkoja. Taman jalkeen olisimme menneet kangaskauppaan ja punttisalille. Mutta nyt istumme sisalla. Kaupunkiin ei ole menemista, jos haluaa sailyttaa henkikultansa. Taistelua on kayty kohta kolme paivaa, asein, palavin renkain ja kivin. Jonkinlainen valtataistelu, josta emme paljon ymmarra. Kuka on hyvis, kuka pahis? Kuka tietaa. Mutta kaikki taistelualueelle osuvat ovat vaarassa eli maarays kuuluu: pysykaa kotona. Jostakin tosin tuli viesti, etta kaupungille voi menna. Viesti osoittautui valheeksi. Kotona siis askarrellaan uusia tuotteita itse valmistamastamme paperista ja helmista.

Eilen saimme kuulla helmia tekevien naisten tarinoita. Kyyneleet valuivat. Koskettavinta oli heidan kiitollisuutensa. Kiitos elamamme ensimmaisista patjoista, kodista, jossa on katto, siita, etta veitte minut sairaalaan, kun olin kipea, kiitos, etta olette minulle perhe. Kiitos teille jokaiselle, joka on myynyt ja ostanut naiden naisten valmistamia koruja. Apu on tullut perille, se on ihan todellista.

Ukkonen jyrisee. Sadekausi on meneillaan, mutta joka paiva olemme paistatelleet helteessa. Sade tulee kertarysayksena ja menee saman tien. Alkuviikosta olimme jaada myrskyn paiskaamien oksien alle seistessamme sairaalan pihalla tapaamassa erasta hyvin pienta poikaa. Tuo poika on 15-vuotias, mutta 7-vuotiaan kokoinen. Han aloitti juuri koulun. Han on kaveleva ihme, hiv-positiivinen poika, joka oli kuolemassa sairaalassa huonon hoidon takia. Suomalaiset taalla loysivat hanet, ruokkivat ja rakastivat, ja poika vahvistui. Tama kirkassilmainen nuori herra halasi meidat taysin vieraat valkoiset naiset moneen kertaan, kun annoimme hanelle Suomesta lahetettyja vaatteita.

Samalla reissulla poliisi meinasi vieda automme. Kuskimme ajoi poliisin mielesta pain punaisia (jota on kylla tassa kaaottisessa liikenteessa taysin mahdoton todistaa). Poliisi pidatteli meita mita ilmeisemmin rahan (lue: lahjusten) toivossa. Han keksi ihan itse uusia lakipykalia ja oli vahvasti sita mielta, etta auto jaa nyt tahan. Lopulta asia selvisi puhumalla ja paasimme jatkamaan matkaa puolen tunnin viivytyksen jalkeen. This Is Africa!

P.S. Kertoilkaahan ystavat, mita teille kuuluu! Kylla taalla ystavia tulee ikava, vaikka koko ajan sattuu ja tapahtuu. Tosiystavia ei korvaa mikaan :).