Musunkus in Kampala!

Meillä on meneillään vaihtelun vuoksi osittainen sähkökatkos. Täydellisiä sähkökatkoksia on ollut pitkin viikkoa, mutta ne ovat kestäneet vain hetken. Ukkosta on ilmassa. Lähes joka päivä on pienempi tai isompi myrsky. Onko täällä siis syksyistä? Kylmää, harmaata ja märkää? Ei suinkaan! Lämpötila on päivittäin lähellä kolmeakymmentä, rusketus syvenee ja hikeä pukkaa. Sateen jäljet kuivuvat hetkessä.

Tänään kävimme punttisalilla (meillä on siis myös vapaa-aikaa). Matkat punttisalille ja –salilta olivat aikamoinen ympäristökatsaus lähiseutuun. Mutta aloitetaan kuitenkin siitä salista. Kolmella eurolla (10 000 shillinkiä) pääsimme upouudelle pikkusalille, jossa oli henkilökuntaa jokaisella nurkalla ja yhdet ainoat asiakkaat eli me. Madonnan tahdissa puntti nousi mukavasti, kun lihakset olivat jo valmiiksi lämpimät (täällä ei paljon kiristele) ja salin traineri vahti toisella silmällä meitä (ja toisella nukkui). Urheilusta tulee nälkä, joten suuntasimme viereiseen supermarkettiin, jossa soi kantrimusa niin kovalla, ettei pullatiskin hoitaja meinannut saada tilauksistamme selkoa. Maitokylmäallasta (maito on pussissa) hoitaneet NELJÄ poikaa heiluivat musiikin tahdissa, samoin kuin kassaneidit ja tavaroiden pussituksesta huolehtiva nuori mies. Tunnelma oli aavistuksen epätodellinen, aivan kuin jossain 60-luvun musikaalissa… Missä se piilokamera oli!?

Sitten siitä jännittävämmästä osuudesta eli kävelymatkasta, joka kesti tunnin suuntaansa… Suojateitä ja kävelyteitä ei ole, joten kuljimme autotien roskaista reunaa, niin kuin muutkin. Matkan aikana meille tarjottiin varmastikin parikymmentä kertaa kyytiä taksilla, boda-bodalla tai matatulla. Ilma oli täynnä kerosiinin, dieselin ja bensan katkua sekä roskien poltosta nousevia hajuja. Ohittaessamme ostoskioskeja hajuihin lisättiin savustettua kalaa, eläviä kanoja häkissä odottamassa ostajaa ja roikkumassa oleva verinen lihakimpale. Silmät täyttyivät pölystä, mutta ne oli silti syytä yrittää pitää auki, koska tiessä on kuoppia joka puolella ja auto tai moottoripyörä voi hurahtaa kohdalle melkein mistä suunnasta tahansa. Kadun varrella leikkineet lapset lopettivat leikkinsä meidät nähdessään ja huusivat nauraen ”musunku, musunku” (tarkoittaa valkoista). Rohkeimmat juoksivat tervehtimään kädestä pitäen: ”How are you?” Ja mehän olimme joka kerta ihan ”fine” kaikesta pölystä ja hiestä huolimatta. Häkissä olleiden kanojen lisäksi näimme siivistä kannetun kanan ja vapaana keskellä tietä kulkevan kanan kymmenen tipunsa kanssa. Puolitoistametriä korkeat haikarat lentelivät päämme yli syömään roskia tien toiselta puolelta yhdessä irtokoiran kanssa. Vapaana kulkeva vuohi ja myöhemmin myös kili kuuluivat näkemiimme eläinmaailman ihmeisiin.

Kulttuurikokemuksia mahtuu myös työaikaan. Etsimme maalin sekoittajaa, joka sopisi porakoneeseen. Kävimme läpi kymmenkunta erilaista rauta- ja maalikauppaa löytämättä sitä, mitä etsimme (ihan ensimmäisessä paikassa se olisi ollut, mutta tuossa paikassa on ennenkin huijattu hinnassa ja samaa yritettiin jälleen). Lähimpänä keskustaa sijainneessa suuressa rautakaupassa meille tarjottiin ensimmäiseksi pikku limsapullot (lämmintä kokista pillillä pullosta). Sitten meidät vietiin kiertokävelylle takahuoneeseen, varastoon ja seuraavaan kerrokseen, jossa oli kymmenessä huoneessa tavaraa paketissa. Paloletkuja, salaojaputkia, poranteriä, haravoita… Yritimme limsapullot kädessä näyttää kovin kiinnostuneilta. Lopuksi kiittelimme palvelusta, emmekä ostaneet mitään, koska sitä, mitä etsimme, ei ollut. Eli terveiset vaan nimeltä mainitsemattomille sukulaisille, jotka työskentelevät rautakaupassa, missä on limsat!?

Tällä viikolla olemme keitelleet banaanipuunkuorta hiilikeittimellä.

Soseutimmepäivän ajan keitetyn kuoren ja teimme siitä ensimmäiset paperikokeilut. Paperista tulee sitkeää ja hauskan ruskean väristä. Keitoksemme ovat saaneet paljon huomiota, jopa puutarhurimme tuli varta vasten kurkkaamaan kattilaan. Tutustuimme paikalliseen yritykseen, jossa valmistetaan kierrätyspaperia ja saimme joitakin arvokkaita vihjeitä omaan projektiimme. Näillä näkymin valmistamme paperia yhdessä kaikkien Caring Hands:n 60 naisen kanssa. Naiset alkavat laatia muistokirjoja lapsilleen ja kirjoista pitäisi tehdä kauniit ja uniikit, joten itse tehty paperi puoltaa paikkansa samoin kuin paperihelmikoristelu.

Viikon surullisin hetki oli, kun isä toi immuunipuutoksesta kärsivän koululaispoikansa boda-bodalla ja kantaen Caring Hands:n toimiston eteen. Hiv-positiivisen yksinhuoltaja isän ainut poika oli niin heikossa kunnossa, että pystyi hädin tuskin hengittämään. Silmän valkuaiset olivat muuttuneet kirkkaan keltaisiksi ja koko pojan heikko olemus oli kangistunut. Ennen kaikkea poika oli peloissaan, kyyneleet valuivat hänen maatessaan siinä kovalla alustalla ja naisten ympäröidessä hänet. Poika järjestettiin sairaalaan, jossa todettiin hänen hemoglobiininsa olevan 43. Verensiirrolla hemoglobiini saatiin nousemaan seuraavana päivänä 52:een. Naiset ympäröivät pojan rukouksilla ennen sairaalaan lähtöä ja niin teemme kaikki täällä edelleen.