Lapi mudan tuo lapsi loysi tiensa syliini. Varvastossut olivat kolme numeroa liian suuret ja rikki. Jalat polvia myoden mudassa, housut nurin perin ja raka valui nenasta. Ruskeat silmat loysivat vihreat, hymyilimme ja tuo pissan hajuinen pikkuneiti kiipesi syliini. Emme olleet tavanneet koskaan ennen. Lapsi keikkui sylissani mangopuun alla harjoittelevan kirkkokuoron laulun tahdissa. Taputtelin pienta selkaa musiikin tahdissa ja tama sai pienen ystavani kikattelemaan. Housuni sotkeutuivat yltapaalta mutaan pienten kuraisten jalkojen kiipeillessa ympariinsa. Pissan haju likaisista housuista tarttui paitaani ja kasiini. Aurinko sai hien virtaamaan ja poly nousi hiekkaisesta tantereesta poikien pelatessa jalkapalloa kirkon piha-aukealla, joka laskee loivasti kohti suota ja on taynna sateen piirtamia uria. Caring Hands on mukana jarjestamassa joka viikkoista jalkapallo-ohjelmaa eri puolilla kaupunkia. Talla kertaa harjoiteltiin tosissaan, koska eri kaupunginosien valinen turnaus lahestyy. Pienemmat lapset seurasivat kanssani sivusta isompien pelia ja tytot harjoittelivat tiilikasan takana verkkopalloa. Kaikkien hajujen, kuran ja polyn keskella lasten into pyyhki pois koyhyyden kurjuuden ja sai hymyn nousemaan kasvoille. Miten pienella voikaan saada aikaan niin suurta iloa!
Aikamme taalla Ugandassa on loppumassa. Tiistaina alkaa kotimatka. Sita ennen edessa on monia hyvasteja, joita en mistaan hinnasta haluaisi jattaa. Koko aika taalla, ihmissuhteet ja kaikki kokemamme on ollut niin antoisaa ja rikasta. Kaiken puutteen keskella mitaan ei ole puuttunut. Kaikkien surullisten tarinoiden edessa toivoa on riittanyt. Ja lampoa ja rakkautta olemme kokeneet yllin kyllin! Kysymme toisiltamme joka paiva, kuinka jaksamme Suomessa uuteen paivaan ilman aamuisia halaussessioita, valittavia sanoja ja hyvaksyvia katseita. Emme koskaan unohda Ugandaa!!!!